torstai 15. joulukuuta 2016

Parturi kampaamo Salon Alfa

Olen Salon Alfassa ollu nyt työssäoppimassa 8 viikkoa. Salon Alfa siaitsee Salossa Vilhonkadulla 22. Täällä työskentelee omistaja Outi. Ja aina välillä näkyy Outin koira Elmo ja  myös työssäoppioita. Alfa on pieni liike, jossa on "makua" (eli hieno sisustus). Täällä on hyvä henki, aina kun ovetsa astutaan sisälle tulee hyvä mieli. Olen todella tykännyt olla täällä työssäoppimassa.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

hiusten värjäysnäyttö 3

Asiakas antoi muuten vapaat kädet, mutta halusi pysyä luonnollisissa väreissä. tein balajays tekniikalla.
Tyveen laitoin 5/75,  3%
jokatoinen latva väri 9.2,  3%
jokatoinen latva väri  8.23, 3%

maanantai 12. joulukuuta 2016

Hiusten värjäysnäyttö 2

Asiakkaalla oli tullessaan raidoista tyvi kasvu, ja raidat kellertivät. Asiakas halusi pysyä vaaleassa. Joten tein ensin tyviraidat. kun tyviraidat olivat valmiita pesun ja kuivasi hiukset.
Tein kummallekki etusivuun harmaampia raitoja jotta taatiin enemmän pientä kontrastia.  Koko päähän levitin 10/66 ,3% hapetteella. ja etuosien raidat 8/19 , 3%

torstai 17. marraskuuta 2016

Hiusten värjäysnäyttö 1

Moikka, olen nyt työssäoppimassa kampaamossa nimeltä Alfa. Mulla on tässä jaksossa näyttöinä hiusten värjäykset.
Minulla oli ensimmäinen hiusten värjäys näyttö 1.11.2016
Asiakkaani hiusten lähtötilanne oli vaalennettu ja niiden päälle vaalean rusehtava sävy, sen jälkeen siihen oli tehty raitoja ja kesän haalennukset siihen päälle. Asiakkaani sanoi että vaalea ei tunnu omalta väriltä ja hän halusi vähän sellaiset kun hänellä oli joskus ollu eli tummat tyvestä ja liukuvärjätysti punainen väri latvaan. 
Tyveen laitoin simin 5/74, 3% ja 1/1 .
Latvaan laitoin simin 8/44 + s/44, 3% ja  1/1. (laitoin värimassasta 50ml niin 8/44 puolet ja s/44  toiset puolet ja 50ml hapetetta) . Asiakas oli tosi tyytyväinen lopputulokseen.


-Päivi-

tiistai 25. lokakuuta 2016

Trendikäs värjäys

Meillä oli yhteen kurssiin sisällytetty "nykyajan muoti" .Kävimme kurssilla läpi miten saa tehtyä 3D värjäyksiä ja pikseli värjäyksiä ja muuta erikoisempaa. Ja miten normi värjäykseen saisi vähän erilaisuutta ettei aina sitä yhtä ja samaa. 😊

Oman mallini sain facebookin kautta ja teksissä oli että saisin vapaat kädet. En ottanut mitään mielikuvaa itselleni että tämän ja tämmöisen haluan tehdä vaa ajattelin että ihan sama ketä laittaa minulle viestiä nii lähden sitä juuri sellaiseen päähän rakentamaan. Sain viestiä yhdeltä tuttavalta ja hän suostui minulle malliksi. Juttelimme vähän että onko hänellä jotain mitä ei ehdottomasti ja mitä saa tehdä. Asiakkaallani oli luonnon hius ( ei ole siis värjätty koskaan). Päädyimme että pysytään vaaleassa. Ja hän olisi halunnut vaaleita raitoja ja ajattelin että raidat ovat kumminki "niin joka päiväistä" ja miettisin että miten saisin raidat mutta en raita tekniikalla. Laitoin vaalennusainetta harjaan ja lähdin siitä harjailemaan pääli osaan. Sen jälkeen pistettiin KC kevytvärin koko päähän. Ja leikkasin muodikkaan miesten hiustenleikkuun. Vähän niinkuin ananas, mutta lähdin niskasta ihan lyhyellä noin. 3mm, siitä siiryimme noin. 6mm ja loppu sivujen ylä osa noin. 9mm. Sen jälkeen yhdistelin niitä muotoilusaksilla.

torstai 6. lokakuuta 2016

Lettipidennykset

Moikka, siitä on vähän aikaa kun olen töistäni laittanut tänne kuvia ja tästä seuraavastakin on vähän aikaa. Nyt keväällä kun alotimme koulut niin yksi luokkalaiseni sai idean ja halusi letti pidennykset ja pyysi minua laittamaan niitä. Laitoimme ne siis kahdestaa hänen luonaan. Yleensä letti pidennysten tekemiseen tarvitaan kaksi tekiää sillä ne tehdään neljän osissa, mutta me löysimme tavan miten kummatkin pystyvät eri osiota tekemään ja käyttämään vain kolmea osiota missä oli omaa hiusta ja kuitu hiusta.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Blogitehtävä 2

Meillä oli blogitehtävänä etsiä mieluinen mainos, itse löysin Saton mainoksen, jossa tyttö kertoo muttaneensa kolmen kaveruksensa kanssa kämppäkavereiksi. Ja siinä myös mainostettiin Saton edullista vuokravakuutta. Sato siis tarjoaa asuntoja ihmisille. Mielestäni se on hyvä mainos, sillä kaikki ei tiedä mikä sato on, se selviää tällä videolla, Rauhallinen mainos jos niin voi sanoa. Mielestäni mains on omistettu nuorille opiskelijoille, - aikuisille ja lapsiperheille ja miks ei myös vanhemmalle väelle. Hyvää mainoksessa oli se, että satosta tuli se puoli esille että saa vuokravakuuden "halvemmalla" jos niin voi sanoa. Mielenkiintoni heräsi siinä, että asunnon etsiminen tulee itselle aikapiakkoin eteen ja sato tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja. Mainoksessa luvataan vuokravakuusta. 





Mainos löytyy tästä linkistä

-Päivi- 

tiistai 20. syyskuuta 2016

Blogitehtävä 1








Blogitevtävä;







Meillä oli tehtävävä tehdä pareittain meidät "mielikuvitus" kampaamoomme mainos.Parinani oli Hilla. Halusimme juuri mainostaa tätä, sillä olemme aivan uusi kampaamo ja haluamme haalia uusia asiakkaida ja saada heidät käymään meillä toistekkin. Haluamme antaa asiakkaalle vapauden valita seuraavan valitsemansa palvelun jonka he saavat itse päättää. Ettemme me rajaa sitä tiettyyn kategoriaan. 


-Päivi-

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Parran värjäys

Moikka! 

Meillä oli parranvärjäys kurssi.   Jossa kävimme parran värjäystä läpi, miten värjätään ja kaikki mahdollinen siihen liittyen. Ja meillä oli yksi asiakas työ.








-Päivi- 


Hiusten leikkaus kurssi

Moikka!

Naisten hiusten leikkaus koe työ:
  Unohdin ottaa enne kuvat, mutta oli sama malli mutta yli kasvaneet.







Miesten hiusten leikkaus koe työ:

Ennen:




Jälkeen:





Hiusten leikkaus päivä (2 asiakasta, sai olla ihan mikä leikkaus vain): 

Ennen:





Jälkeen:



Ennen:




Jälkeen:






Hiusten Värjäys ja leikkaus tehtävä:
         Tein raidat koko hattualueelle ja leikkasin uuden mallin.

 Ennen:







Jälkeen: 



-Päivi-






keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kotihoito ohje

Meillä oli etätehtävänä tehdä asiakkaalle kotihoito-ohje
Vaalensin hattualueelle goldwellin silk liftillä raitoja. Ennen kuivaamista laitoin wellan muotovaahtoa ja goldwellin öljyä. Niin saadaan hiuksista paremman näköiset vaalennettuihin osioihin.  Ja asiakas halusi että raidat ei olisi niin kellertävät, niin suosittelin goldwellin blond shampoota ja joko sama hoitoaine tai sitten kosteuttava teho hoitoaine.



-Päivi-

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kampaus & meikkausnäytöt

Meillä oli myös Kampaus & meikkausnäyttö. Niitä oli kaksi kappaletta tehtävänä.




-Päivi-

Hiusten leikkausnäyttöt


Meillä oli mahdollista tehdä hiusten leikkausnäytöt tänä vuonna, ja tein ne. Vähintään 3 hiusten leikkausnäyttöä oli määrä tehdä, mutta tein neljä.





-Päivi-



Meillä oli yhtenä tehtävä kertoa työssäoppimmis paikastamme. Olen siis työssäoppimassa Headlinessä, joka on Asemakadulla. Hedlinejä on siis salossa 2 kappaletta ja toinen sijaistee Katrineholmin kadulla. Ja nyt ihan uuttena juttuna on, että Hedlain on avannut nyt myös Turkuun liikkeen Humaliston kadulle. 

Hedlinen omistaa Kari Hartman.Karin vaimo Merja vastaa markkinoinnista. Asemakadun liikkeessä työskentelee 6 työntekijää plus yksi tuoli vuokralainen. 

Liikkeessä värjätään Goldwellin väreillä. 
Muotoilutuotteina käytetään niitä tuoteita joita myydään liikkeessä. (esim. Goldwellin, Wellan, KC, Kevin Murphyn, KMS, Cutrinin tuotteita.)

Liikkeessä tehdään normi kampaamo palveluja, värejä, leikkauksia, kampauksia, meikkauksia, pidennyksiä, rakennekäsittelyjä, kulmien vahauksia, <- värjäyksiä, hiusten ja hiuspohjan hoitoa.
Parturi käsittelyitä, leikkaus, värjäys parran ajo, muotoilu.



-Päivi-